lauantai 27. huhtikuuta 2013

Salin lattian alustan tekeminen

 Salin alustaa tyhjennettiin poistamalla kaikki kivet ja suuri määrä multaa ja muuta eloperäistä sekä osin myös savea. Alle on saatava riittävän hyväm ilmatila, jotta alusta tuulettuu hyvin.

Alle valettiin pilarit, joiden päätä oli hyvä lähteä rakentamaan uutta kantavaa rakennetta.
 Alimmaksi rinnakkain kaksi 50x200 lankkua.
 Seuraavaan kerrokseen 60 cm jaolla 50x200 lankut.

Erkki Hiipakka ja Esko Perkiö toteavat, että että hyvää tulee.

Lankkujen väliin tulee tämän jälkeen laudat ja niiden päälle tervapaperi kannattelemaan eristettä.

Niskoja korotettiin vielä 50x50 niskalla ja päälle 50x100 mm lattianiskoiksi. Nämä laitettiin lappeelleen, jotta vanhojen lautojen jatkoskohdat osuu paremmin niskalle.